Vielä vähän niistä paljon puhutuista juhlista tänäänkin...(Lolz, en malta olla kertomatta, kun niitä on niin kiva järjestää!). Päätettiin nimittäin pääväriksi kattaukseen violetti ja järjestystoimikuntamme henkilö Laura ilmoitti Ainon isälle, että voisi ostaa tyttärelleen valkoisia ruusuja syntymäpäiville. Se mies on ollut ihan älyttömän kiinnostunut meidän suunnitelmista!

2113692.jpg

Tunnustetaan kaikki kiltisti, että ylhäällä näkyvä Stockmannin kuvastosta napattu kuva inspasi meitä hitusen tuon kattauksen päävärin valinnassa...Ja tietysti Ainon ihana violetti hamonen, joka sillä tänään oli koulussa.
Oon muuten itse petturipentu enkä pukeudu violettiin vaikka se miten sopisi kattaukseen, kun näihin hiuksiin ja kasvoihin ei violetti sovi ei sitten yhtään :'D Mutta olen varmaan fiiliksessä mukana ja taiteilen niistä muffineista jotain violetin suuntaan vivahtavaa.


Lauantaina parin kolmen kaverin kanssa tuijotetaan linnanjuhlia ja sitten...Romantisoidaan.
Tapaan tyttökaverini pitkästä aikaa (vaihtoi opiskelupaikkaa toiselle paikkakunnalle ja ai että tekisi mieli aina ampua joku, kun nähdään vain viikonloppuisin, jos aina silloinkaan).
Tykkään siitä naisesta vähän liikaa ja kun tiedän että saadaan olla koko sunnuntai ihan kahdestaan, kun sen tarvitsee lähteä vasta maanantaiaamuna...Saadaan puhua kaikesta kivasta ja olla tyhmiä rakastavaisia.
Haha, ihan kuin en kiusaisi sitä lähes joka ilta melkein tunnin mittaisilla puheluilla.