Mulla ja ruualla on välillä todella ongelmallinen suhde toisiimme.
Lihoin yhdessä vaiheessa yli kymmenen kiloa, koska ruoka oli vaan kaikki mitä ajatuksiini mahtui. Viimeiset puoli vuotta olen taas saanut päänsäryn minkä tahansa voimakkaan mausteen haistamisesta, tahtonut oksentaa ruskistetun punaisen lihan hajusta ja tullut pahoinvoivaksi pelkän Hesburgerin kyltin näkemisestä.

Välillä on kausia, että saatan istua tuntikaupalla selaamassa kokkausblogeja netissä tai mennä jonkun kaverin luo selaamaan kaikki niiden keittokirjat läpi. Yhteen aikaan istuin tunteja kirjastossa vain selaamassa keittokirjoja.

Koulussa saatan kuitenkin elää päivän läpi parilla palalla leipää, vaikka tätä tapaa oon vähän yrittänyt karsia ja syödä vaikka salaattia lisäksi, kun oon kauhean pahalla tuulella kotiin tullessa jos en syö kunnolla. En jostain syystä osaa ikinä syödä oikein sillä välillä oon ollut oikeasti ylipainoinen ja yhtenä vuonna olin käytännössä katsoen alipainoinen. Nyt tosin luulen syöväni jotenkin fiksusti, kun paino ei enää heittele samalla tavalla kuin se teki vielä vuosi sitten.

En oo koskaan ollut mitenkään älyttömästi herkkujen perään. En esimerkiksi ole koskaan tajunnut mitä järkeä jokapäiväisen karkkipussin ostossa tai kahden litran Coca-Cola annoksessa on. Mutta jäätelöä en oo koskaan voinut vastustaa. Jäätelö ja kermaiset leivokset on aina olleet suurimpia paheitani. Tän takia rakastan helmikuuta ihan älyttömästi, koska silloin saa mässätä Runebergin tortuilla, laskiaispullilla ja hyvällä tuurilla suklaakakulla Ystävänpäivänä. Ihan parasta on kaikkien tietämät Pikari-jäätelöt, pahinta kaupan jäätelötuutit, kun yhtään tykkää vohvelista. Laskiaispullat on parempia kuin Ruuneperin tortut, mutta suklaakakku voittaa molemmat. Ja mustikkamuffinit...Berliinin munkeista tai ihan tavallisista hillomunkeista puhumattakaan...

 

En oo kauhean mausteisen ruoan ystävä joten välttelen vähän erityisesti kiinalaista ruokaa. Viime aikoina oon kuitenkin kuluttanut ihan ennätysmäärän nuudeleita ja tungen lähes kaikkeen soijakastiketta jostain tuntemattomasta syystä. Tosin soijakastikkeen sisältämä suolamäärä ei kyllä ole yhtään hyvä juttu, kun muuten välttelen aika pitkälle suolan lisäämistä mihinkään ruokaan. En pysty ikinä syömään tädin luona, kun tiedän että ruoassa on liikaa suolaa mun makuhermoille.

Keitetyt porkkanat on vaan niiiiiin hyviä. Samoin pakastimesta noin tunti sitten otettu porkkanaraaste, jota ei oo lämmitetty mikrossa. En tykkää paprikasta enkä kaalista, mutta palvon vasta leikattua kurkkua. Sitä saattaa mennä melkein puolikas päivässä, jos on oikeasti sellainen mussunmussun-päivä. Ja sienet on ikuinen paheeni. Oon mässännyt niitä aina ja saan aina koko päivän rasva-annoksen paistetuista sienistä, jos niitä saan syödä. Herkkusienet pizzassa...<3 Hedelmistäkin tykkään, mutta niiden kanssa aattelen jostain syystä aina että niissä on sokeria. Purkkipersikat ja mandariinit on jotain mitä en ikinä voi vastustaa jos niitä jostain saan. Päärynä ja vesimeloni on elämä.

Vaikka ulkomailla ollessa varmaan itkisin ruisleivän perään niin kumarran silti vaaleaa leipää. Tuore patonki on vaan jotain mitä en ole ikinä pystynyt vastustamaan. Vaalea, pehmyt, juuri paistettu leipä...Tiedän että kanssani on täyttä tuskaa olla ruokakaupassa.


Tän kaiken vihannes/hedelmä-ylistyksen jälkeen voisi melkein luulla, että syön terveellisesti. En oikeastaan syö :'D Tykkään vain hehkuttaa ruokaa, koska juuri tällä hetkellä oon niin rakastunut siihen, etten oikein osaa ajatella mitään muuta. Odotan vaan koko ajan että pääsisin syömään tai saisin olla yksin kotona, että saisin syödä ihan mitä ite haluan. Rakastan kauhean yksinkertaisia makuja ja helppoja ohjeita. Vasta paistetun kanan maku on jotain mitä kaipaan melkein koko ajan...Se on varmaan yksi syy sille miksen ikinä voisi ryhtyä kasvissyöjäksi vaikka vihanneksia rakastankin.